Edellinen merkintä on siis ennen Japania ja nyt siitä on kohta jo öö about kuukausi! Andeegs, oon vähän ollu menoissani eikä oo kerenny istahtaa alas tänne bloggerin puolelle. Mutta nyt korjaan asian - kuvien kanssa! Elikkä mitähän siellä Jaahpanissa nyt. Voin kertoa, että reissu oli mitä onnistunein. Se lähti vaan vähän hikisesti, nimittäin meidän edessä istui lentokoneessa vanha japsimies paskat housuissa koko matkan. Yheksän kokonaista tuntia. Sillä itellään oli hengityssuoja päässä (varmaan sikainfluenssaa silmälläpitäen) eikä se kai huomannu ite. Kai se riittää, ku housuissa vähä lämmittää. Hui kauhistus... Siinä oli hapentarvetta ite kullakin. Loppumatkasta myös Oksu menetti itsehillintänsä ja lykkäs hengityselimiensä eteen jotain estettä tai muuta suojainta. Itse nukuin aika reippaasti, kun nakkasin huiviini Riinan Jussin nukahtamislääkkeen. Luin siinä muka kirjaa ja yhtäkkiä alkaa hämärtyy. Silmien pohjassa poltteli ja Henna yritti jutella mulle jotain. Sitte ko mien osannu vastata mitään (menetin kai kykyni puhua suomea) se älys että aha Enni nukahtaa just. Se yritti ottaa multa kirjaa käsistä, mutten ollu antanu sitä. Ja sit puhaltelin Zetoja useamman tunnin ajan. Henna ja Oksu ei ollu saanu unta, vaikka JJ:n reseptilääkkeitä kokeilivatkin. Ite en tosiaan edellisenä yönä ollu nukkunu yhtään, eli lääke toimi muhun ihan jees.
Päästiin sitte Tokioon, mentiin suoraan venuelle ottaa checkiä. Siinä muutamat ajatukset vaihdettiin Mr. Mike Monroen kanssa. Puhuttiin vähän illan keikasta, sillä hänen oli tarkoitus vetää meidän kanssa pari biisiä. Blitzkrieg Bop ja I wanna be loved. Tällä kaverilla oli hauska ajatus meidän You won't get it -biisiin, joten päätettiin kokeilla C-osaan semmosta pientä huudatusta. Keikalla se onnistuikin sitten ihan suunnitelmien mukaan! Mutta soundcheckistä täytyy sanoa semmonen asia, että voi herra isä ku siellä toimii kaikki ku unelma! Jos mielessä kävi esimerkiksi, että "mistähän mie saan virtaa tälle pedaalille" nii sitte siihen kipitti joku talonäijä ja anto virtaa. Henna oli miettiny, että "perkele ku tarttis kitaraständin nyt"... Ja samalla hetkellä siihen oli tullut joku pienehkö japanilaisteknikko ja antanu ständin. Älyttömän hyvin järjestetty tapahtuma! Hienoa porukkaa nämä japanilaiset, ihan kaikki. Kohteliaita ja tehokkaita. Tuli vähän ulkopuolinen olo siinä, tuntu että nehän ois voinu ottaa meidän checkinki paremmin ja nopeammin ku me ite :D Mut hienoa. Sen jälkiin käytiin syömässä lähellä hotellia ja otettiin parit yhteiskuvat eräiden mukavien japanilaistyttöjen kanssa, jotka innoissaan odottivat illan keikkaa. Kutsuivat meidät myös jatkokekkereihin eräälle punkkiklubille, johon oltiin jo aiemmin saatu kutsu! Elikkä eihän siinä muuta vaihtoehtoa ollu ku luvata saapua paikanpäälle. Otettiin unta hotellilla tunnin verran, ennenku piti lähteä takas venuelle. Mentiin Indican porukan kanssa samalla kyydillä ja tytötki oli kaameen kivoja, saatiin huomata se pitkin reissua! Kumma ku ei aiemmin oo tullu juteltua/tutustuttua. Siellä keikkapaikalla sitten vähän laitettiin naamaa ja tukkaa ja kohta oliki jo meijän vuoro nousta lavalle. Jännitti aika VITUN SAATANAN PERKELEEN PALJON. Kamat oli paikoillaan, kitarat oli vireessä, settilistat oli tehty, vesipullot ja bissetuopit oli valmiina siellä rumpuraiserin vieressä... Plektroja oli.... Kaikki oli valmiina. Ja sit vaan lavalle!
Keikka kulki ku unelma!Ette voi edes uskoa. Keikkamyyjä-manageri-kiertuedamageri oli vähän pelotellu ennen keikkaa, että jos ei ota yhteyttä yleisöön, niin se saattaa jopa ottaa vähän etäisyyttä meihin, elikkä liikkua kauemmas. No, yritin siinä pitää huolen, ettei näin kävisi. Kovasti yhteyttä ja hymyä ja käsiä ja huutoa ja kaikkea. Sitte aina ku käväsee siinä keskemmällä lavaa ja soittelee niille siinä ja ottaa katsekontaktia ja. Kyllähän se oli kivaa. Mulla on - niinku kuvasta näkee - joskus tapana nostaa yks sormi pystyyn ja osottaa ylöspäin. Ku mie keskellä keikkaa tein niin, jonku biisin alussa, nii koko yleisö teki mukana. TÄ! Emmie pyytäny niitä nostaa, mutta ne nosti! Ja voi että ku pikku-E oli mielissään tämmösestä yleisöstä. Pieniä ja suloisia japanilaisihmisiä tekemässä melkein kaikkea mitä pyytää! :) Oioi. Ei mitenkään Cavalryn isoja karvaisia miehiä (+sveduhomoa) väheksyen, ei tietenkään! Vastakohtia vaan, niitä on aina hyvä olla! Mutta entä sitten ku illan päätähti saapui lavalle. Mie sain juontaa! Jotain tyyliin "please welcome to the stage mr. mike fucking monroe!!! yarrrr!!!". Sitte alko salamavalot räpsyy ja sitä huomas kuinka ite oli sen ekan biisin ihan pimennossa, kaikki silmäparit seuras tätä ihmeellistä vaaleaa energistä legendaukkelia, joka poukkoilee ympäri lavaa. Kyllä se oli hieno hetki. Jotenki Blitzkrieg Boppiki tuntu taas jännittävältä biisiltä... Sitä kun on soitettu aika saatanasti nyt viimeset vuodet noin niinku encorena ja muutenki (pitäis ehkä keksiä jotain uutta välillä). Nyt se oli taas jänskä! I wanna be loved meni kans siinä sivussa. Saatiin kuulla myös aivan hemmetin hieno huuliharppusooloki Monroelta. Kyllä se oli hienoa! Semmonen tyyppi, jota on pikkutytöstä asti aatellu että "oi ompa upee vau!" ja sitte yhtäkkiä jakaa lavan saman ihmisen kanssa. Jotenki kunnioitan ihan hemmetisti. Enkä ihmettele yhtään, miksi hää sitten edelleen pysyy musiikkihommissa niin hyvin mukana... Tosi ystävällinen ja lämpimänoloinen kaveri oli, riippumatta siitä oonko ite esim. mitään vai oonko vaan tavallinen pulliainen. Se siinä kai sitten on! Tietynlainen maanläheisyys. Mutta oli ehkä elämäni hienoimpia hetkiä tuo.
Tässä tunnelmia keikan jälkeen!
(terveisiä kotio ja tunnelmia keikan jälkihin)
(kyseinen puuhka meni pikkusiskokepulle japanintuliaisiksi,ei tyttö tiiäkkään vielä mistä se o lähtöisin!)
Seuraavana päivänä hmm no joo. Käytiin syömässä! Ja lakkiaisoluilla! Mentiin yhteen toiseenki punkkimestaan, jossa sielläki soi Hanoi. Not bad! Sitte hotlalle ja. Törmäiltiin Nakedin ukkoihin ja ne oli ilmeisesti menossa kattoo jotain paikallisia kuppiloita. Liityttiin seuraan ja käytiin muutamassa paikkaa. Yks jäi mieleen erityisesti, nimittäin sellanen karaokemesta. Kadulla joku jamppa huitoi ja kutsui ihmisiä sinne, sano että tunti karaokea ja "niin paljon kaljaa ku jaksatte juua" maksaa 1300 jeniä. Me oltiin, että perhana. Eiköhän oteta. Mentiin sinne ja laulettiin vaikka ja mitä, aina Mötley Crüesta Aerosmithin kautta Avril Lavigneen asti. Tais pojat laulaa vähän Backstreet Boysiaki siinä välissä. Oli hienoa! Meidän mukaan lyöttäytyi siinä jossain vaiheessa myös eräs Känädäläinen Säm. Olikohan se Sam? Emmuista. Mutta ihan hauska kaveri oli kyllä. Tosiaan, se karaoke"baari" oli yksinkertasuudessaan tällanen: yhelle porukalle oli yks huone, jossa oli vaan tyynyjä lattialla, tosi matala pitkä "pöytä" ja karaokekamat. Istuttiin tyynyillä ja laulettiin pöydällä. Eipä se oikeastaan pöytä ollu, koroke vaan. Hieno paikka! Sitte biisit oli semmosessa puhelinluettelon tyyppisessä kirjassa, joka oli luonnollisesti suurimmaks osaks täynnä vaan japsikielistä kamaa. Kyllä me sieltä sit jotain löydettiin!
Seuraavana aamuna ei oikein jaksanu enää mitään. Lähettiin syömään pienellä porukalla ja päätettiin vielä lähteä käymään jossain Tsugutsugu-kaupunginosassa. Temi oli ostanu sieltä helikopterin, joten pakkohan se mesta oli tarkistaa. Ei oikein ymmärretty Tokion metrohässäkkää.. Ostettiin kyllä liput, mutta sit ne vitun koneet ei huolinu niitä. Jouduttiin hyppimään niiden kaiteiden yli, että päästiin sisään ja ulos. Jännittävää. Vartijatyypit ei oikein kai tienny mitä tehä meidän kanssa, ne vaan katto ko pompittiin yli esteiden. Hehheh.
Käveltiin sitten pois sieltä Shinjukusta. Oliko se Shinjuku? Tottapa tuo oli. Oli pakko mennä nukkumaan, että jaksaa. Yöllä olin saanu pari puhelua ja kuullu jotain seinän takaa, ukkelit oli käyny "yhillä". Lopulta seurueeseen oli uponnu 50. Great success. Herättiin tyttöjen kans tosi aikasin, ku piti keretä koneeseen. Meillä oli eri lento ku muulla suomiseurueella, meillä oli vaihto Osakassa ja ne lensi suoraan. Lähettiin ajoissa linja-autolla kentälle ja jotenki unenpöpskeröisinä pyörittiin ympäriinsä. Löydettiin koneeseen ja selvittiin myös Osakan vaihdosta. Päästiin Helsinki-Vantaalle ennen muuta seuruetta, vaikka niiden piti olla meitä ennen siellä. Ootettiin Juhaa, joka oli ottanu mun kitaran hoiviinsa (meillä ois ollu muuten ihan vitusti liikaa ylipainoa).. Juha oli sitte saanu ne ylipainot, mut sitte sillä kai oli ollu joku supermieskortti, joka oikeutti siihen. En tiiä. Ei siitä koskaan tiiä.
Kämpille nukkuu, kauppaan ostaa vesimelonia ja videokamera (Enni ja Ennin heräteostokset, fffuck).
En nyt oikeen tiiä, pitäskö mun kirjottaa Moskovan reissusta tähän samaan vai sit tehä erillinen merkintä! Ehkä mie teen erillisen. Kuitenki. Nyt on pakko laittaa naama kuosiin ja juua vähän lisää kahvia. Oon muuten jotenki vahingossa huomaamattani siirtyny maitokahvista mustaan kahviin. Ku maitoa on niin harvoin tarjolla ja aina se on joko vanhaa tai vitun vanhaa.
DEAD, JAIL OR ROCK'N'ROLL,
Enninnninne.
