don't wanna know about that love thing.

Rovaniemi vähän niinkö vei voiton, 100-0. Vaikka punnitsin vielä nukkumaanmenoon asti. Pistin sitten asiat tärkeysjärjestykseen, itsensänöyryyttämisjärjestykseen. En oo moneen vuoteen itkenyt kotona niin että kaikki näkee. Tulipahan tuokin eilen koettua. Oli kamalaa mennä nukkumaan yksin. Tai no, enhän mie yksin ollut ku Aapon kanssa. Mutta siis yksin Aapon kanssa. Pari tekstiviestiä sitten kuitenkin jotenkin pelasti. Se, ettei olekaan vihaa vaan surua. En haluais mitään muuta niin paljon kuin nähdä ja tavata ja olla. Yrittää edes nähdä ja jutella ja ehkä hymyillä jotain, mutku mua vaan pelottaa niin kamalasti. Hölmö tyttö.

Tein eilen ja tänään pari biisiä! Yks on tappovitsibiisi, toinen on itsetunnonkohotusbiisi. Ne ei tietenkään ole läheskään valmiita vielä, mutta ajatus ja vähän pohjaa on jo. Kyllähän nuo vähän paransi oloa, kun sai purkaa ajatuksia. Ja vielä sillä tavalla, että itse ois jotenki vahva ja liian hyvä sulle ja. Kusetan itseäni nykyään jo aika taitavasti...


Voi elämä, mitä säälittävää paskaa mää kirjotan nykyään. Anteexx ja lupaan kirjoitella jotain kivampaa sitten joskus saatana. Höhlää.

pirujani kuolleeksi join, vain naarmuja sain aikaan

Enni alkaa väsyä jo ihan hyvin. Edellinen yö meni sekavissa unissa, en tiedä mikä on totta ja mikä ei. Toisaalta, en tiedä hereilläolostanikaan, mikä on totta ja mikä ei. Tai sitten en vain haluis tietää. Kävin vapaatunnilla kotona, mutta jätin sitten menemättä kolmelle viimeiselle tunnille kouluun. Olisin toki mennyt, mutta yhtäkkiä asiat kääntyy päälaelleen ja mien voi tehdä mitään enää. Lähdin ajamaan Rovaniemelle ja samantien takaisin. Nyt kuuntelen tässä Twin Peaksin soundtrackia ja punnitsen vaihtoehtoja mielessäni. Mitä viikonloppuna? Alunperin oli tarkoitus lähteä Rovaniemelle rentoutumaan, ihan ilman baareja tai mitään muuta. Piti tehä kaikkea kivaa, niitä hauskoja ruokajuttuja, joiden sisälle läimitään kaikkea ja sitte kääritään se lätty ja syödään. Niitä hmm. Jotain texmex-vänkää. Tänään piti katsoa loput TSH:sta, joita ollaan katottu pari päivää. Eilen tehtiin pitsaa ja se oli hurjan kivaa, pohjia myöten kaikki itsetehty. Eikä ees niin pilalle menneet, perkeleet! Mitä nyt vähän otin liian aikaisin uunista. Vaikka minusta se oli ihan hyvä aika ottaa se pois :(

Nyt on kamalan tyhjä olo. Kuuntelin Maija Vilkkumaata ja leikkasin tukan. Mua on nöyryytetty ja ylpeys on mennyt aikaa sitten, aattelin siis vetää kaiken uusiksi. Tukkaa myöten. Ei oo enää pitkä tukka. Tekis mieli nähdä Twin Peaksit taas. Ajattelin katsoa Topin ja Tessun ja itkeskellä Aapon kanssa täällä.

Huomenna ois mahdollisuus myös ottaa auto ja ajaa Ouluun. Hukuttautua viskiin. Eniten mie tahtoisin Rovaniemelle. Mut oisin sitten ihan liian lähellä, silti tekemättä mitään. Enkä mie kestäis olla yksin täällä Sallassa. Jotenkin haluis ajatukset vaan pois tästä.

Tiiättekö, kun on semmonen olo, että on vihdoin kamalan onnellinen ja niin jotenkin tyytyväinen kun saa vaan olla toisen lähellä sanomatta mitään. Syödä jäätelöä ja kaikkea. Nauraa ja halata. Eikä mulla ees hävetä kirjottaa näitä tunteita julkiseen blogiin. Ne jotka tätä lukee, lukekoon. Mitäpä sitä enää maskia pitämään, jos se on murentunut jo vähän liikaakin. Jos katsoo vähänkään pidempään mua, näkee kyllä, mikä fiilis mullon.

sillä ilman sinua hukun öihin sekaviin
ja ilman sinua.. no niin
ilman sinua olen puolitiessä helvettiin

Tää kuva on otettu edelliseltä kesältä. Oltiin tulossa Norjan-Ruotsin -reissulta ja oli jo aika nuutunut olo. Naama turvoksissa, aurinkolasipakko... Aurinkolasit, jotka Henna vei joltain pieneltä ruotsalaispojalta. Samanlainen olo on nyt. Niinku ois tosi pitkä reissu takana. Tää kyllä tuntuukin tosi pitkältä. Se, miten oppi tuntemaan toisen niin pienessä ajassa. Muistan vielä ko nähtiin näissä merkeissä ekaa kertaa. Muistan kyllä senkin päivän, kun tavattiin ihan ihan ihan ekaa kertaa. Vähän sama olo oli ehkä kyllä kyllä, vähän sellai khihhihhihphiiii-fiilis.
Emmie tiiä... Mitäpä mie tähän ennää kirjoittaisin. Paska meininki, mutta minkäs teet. Mien ees jaksa miettiä enää niitä asioita, jotka tämän kaiken aiheutti. Että oisko siellä jotain, oisko siellä niitä syitä sittenkin. Oisinko mie sitten ollut jotenkin.. Tai tehnyt, tai sanonut.. Ehkä mie joku päivä tajuan jotain, mitä en vielä tänään tai milloinkaan ole nähnyt. Ehkäpäss.

tää ei oo sattumaa
tää on kohtaloo
tää on kaikki
tässä, nyt

BLUE SHOES.

Nälkä ja paikat jumissa. Asentelin koneen tänne huoneeseen ja sain netinki jotenkin toimimaan kauhean väännön jälkeen. Sängyllä on parit monisteet, joissa on tuhat ja yks tehtävää liittyen tavalla tai toisella äidinkieleen. Kamalasti tehtävää vielä: runoanalyysi, novellianalyysi, oma novelli, pari tiivistelmää ja vastinetta artikkeleihin liittyen, portfoliotyö, sanomalehtianalyysi, uutisjuttuja. Höhlää.

Eilen en millään jaksanut nukahtaa! Joten skippasin aamun tunnit ja jäin nukkumaan maailman kauneimman ja ihanimman ystävän viereen tänne. Ystävä on herkkäuninen, mutta tänään mennään ostamaan korvatulpat apteekista ja päänsärkylääkettä! Ollaan tässä hiih vähän herkuteltu jäätelöillä ja kaikilla hölmöillä ja nyt musta tuntuu, että paisun ku pullataikina!

Koulu on typerä.

Opiskelu on typerää.

Ruoka on hyvää ja nukkuminen on kivaa.

Asiat selkenee ja hei minä muutan kohta sinne etelämmäs!
Miten kivaa :)

sun pikkukissa.

Jaa mitähän tänään, en tiedä. Ei tapahtunut koskaan mitään erikoista. Koulu on ehkä kamalin juttu tällä hetkellä mun elämässä. Sain tietää parista ylimääräisestä englannin esseestä, jotka vie mun järjen. Eihän ne aikaa varastais multa kuin ehkä puoli tuntia yhteensä, mutta silti. Kiinnostus sais olla korkeammalla, edes siellä nollan yläpuolella.

Oon oikeastaan aika väsynyt jatkuvaan taisteluun.
Jos mie kerta oon paljastunut vääräksi ihmiseksi, niin miksi sitten tarvii roikkua tässä raastavassa tilanteessa? Jumalauta, sen ku tietäis. Itsehän olisin tyytyväinen ja onnellinen, jos mulla vaan olisi tämä ihminen. Mutku. Aina pitää kehitellä ongelma jostain. Ja yleensä ongelma on minusta lähtöisin. Mie oon kamala ihminen ja elän hirveää ja irstasta rock'n'roll -elämää. Hopotihoi, sen päivän ku näkis.

Päivä oli aika kamala kaikinpuolin. Illalla aloittelin vähän datailee. Kattelin kuvia monen vuoden takaa ja feisbuukkailin niitä tuonne netin puolelle. Loppuillasta sain kamalan mukavan puhelun, joka piristi päivää huomattavasti. Oli mukava jutella ihmisen kanssa, jonka ääntä ei ole kuullut sen ensitapaamisen jälkeen, heh... Mieli tekisi lähteä käymään taas Helsingin puolella, paria kaveria tapaamassa ja ulkolemassa. Edellisestä kerrasta kun on kuitenkin aikaa! Ehkä tuossa lukulomalla tai kevään puolella. Jos rahat antaa periksi. Eli todnäk ei.



pöksyt hukassa, liftaamassa kotiin
emmä mitään pelkää

thank you stars.

Moi ja anteeksi! Anteeksia olen saanut viimeaikoina kuluttaa oikein kunnolla, mutta ehkä kyllä ihan tarkoituksellakin. Olen huomannut sen, että osaan olla kamala tyttö joskus. Mutta se, millä tavalla oon kamala, on sitten asia erikseen. On vähän kamalaa, mitä kaikkea sitä kuulee itsestään puhuttavan. Ne puhuu niinku tuntisivat oikeasti, vaikka eivät varmasti koskaan ole edes tavanneet. Kaverin kaverin serkun koiran postilaatikko on joskus ollut samassa paikassa ja nähnyt "jotain", mistä sitten kasvaa vitunmoinen huhu. Mien tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa. Olen tosin päättänyt, etten enää vaivaudu edes uhraamaan pienintäkään ajatusta ko. jutuille. Puhukoot perkeleet, jos eivät muuta tekemistä keksi.

Mutta. Eipä tässä oikein muuta sanomista ole! Olen tässä vähän käynyt koulua sivussa ja sitten mietiskellyt tulevaisuutta. Syksyllä on todellakin se muutto Helsinkiin. Raha-asioita silmälläpitäen ois vähän pakko "hakea johonkin opiskelemaan". Voishan tuota hakea, mutta aattelin sen verran katella kuitenkin, että paikat ois semmosia mihin ei varmasti pääsis. Välivuosi on edelleen tarkoitus pitää. Harmi, jos sitten pääseekin johonkin. Täytyy pitää huoli, ettei oo sitä hätää. Uus elämä siellä etelässä on kuitenkin sitten! Pitää vielä vähän huolehtia nuo rahahommat kuntoon. Se on ainoa, joka jänskättää. Paitsi ainahan sitä voi mennä johonki Alepan kassalle, jos tulee hätä!

Pään sisällä on ollut melekosta myrskyä. Olen edelleen kovasti tykästynyt ja rakastunut, mikä pitää minut näissä päivissä vielä vahvasti mukana. En kyllä tiiä mitä tekisin ilman. Se on kuulkaas pojat ihmeellistä kuinka yks hassu ihminen voi vaikuttaa elämään näinkin paljon!

On muuten kova tatuleerauskuume taas. Rahatilanne tosin ottaa vastaan. Nyt on tosin aikaa suunnitella ja katella, mitä sitä seuraavaks ottais! Niinku allaolevasta kuvasta näkee, minun käsivarsi vaatii mustetta ja palion. Otin tuossa viikko sitten myös kieleen nappulan. Njänjänjää mitähän sitä muuta. Eipä mulla kai muuta! Tuossa alimmassa kuvassa on muuten vähän sitä minun uusinta tatuointia, jos en oo siitä kuvaa vielä nakellut tänne. Oon mie kai. No mut tuleepahan kuiten.