don't wanna know about that love thing.

Rovaniemi vähän niinkö vei voiton, 100-0. Vaikka punnitsin vielä nukkumaanmenoon asti. Pistin sitten asiat tärkeysjärjestykseen, itsensänöyryyttämisjärjestykseen. En oo moneen vuoteen itkenyt kotona niin että kaikki näkee. Tulipahan tuokin eilen koettua. Oli kamalaa mennä nukkumaan yksin. Tai no, enhän mie yksin ollut ku Aapon kanssa. Mutta siis yksin Aapon kanssa. Pari tekstiviestiä sitten kuitenkin jotenkin pelasti. Se, ettei olekaan vihaa vaan surua. En haluais mitään muuta niin paljon kuin nähdä ja tavata ja olla. Yrittää edes nähdä ja jutella ja ehkä hymyillä jotain, mutku mua vaan pelottaa niin kamalasti. Hölmö tyttö.

Tein eilen ja tänään pari biisiä! Yks on tappovitsibiisi, toinen on itsetunnonkohotusbiisi. Ne ei tietenkään ole läheskään valmiita vielä, mutta ajatus ja vähän pohjaa on jo. Kyllähän nuo vähän paransi oloa, kun sai purkaa ajatuksia. Ja vielä sillä tavalla, että itse ois jotenki vahva ja liian hyvä sulle ja. Kusetan itseäni nykyään jo aika taitavasti...


Voi elämä, mitä säälittävää paskaa mää kirjotan nykyään. Anteexx ja lupaan kirjoitella jotain kivampaa sitten joskus saatana. Höhlää.