pirujani kuolleeksi join, vain naarmuja sain aikaan

Enni alkaa väsyä jo ihan hyvin. Edellinen yö meni sekavissa unissa, en tiedä mikä on totta ja mikä ei. Toisaalta, en tiedä hereilläolostanikaan, mikä on totta ja mikä ei. Tai sitten en vain haluis tietää. Kävin vapaatunnilla kotona, mutta jätin sitten menemättä kolmelle viimeiselle tunnille kouluun. Olisin toki mennyt, mutta yhtäkkiä asiat kääntyy päälaelleen ja mien voi tehdä mitään enää. Lähdin ajamaan Rovaniemelle ja samantien takaisin. Nyt kuuntelen tässä Twin Peaksin soundtrackia ja punnitsen vaihtoehtoja mielessäni. Mitä viikonloppuna? Alunperin oli tarkoitus lähteä Rovaniemelle rentoutumaan, ihan ilman baareja tai mitään muuta. Piti tehä kaikkea kivaa, niitä hauskoja ruokajuttuja, joiden sisälle läimitään kaikkea ja sitte kääritään se lätty ja syödään. Niitä hmm. Jotain texmex-vänkää. Tänään piti katsoa loput TSH:sta, joita ollaan katottu pari päivää. Eilen tehtiin pitsaa ja se oli hurjan kivaa, pohjia myöten kaikki itsetehty. Eikä ees niin pilalle menneet, perkeleet! Mitä nyt vähän otin liian aikaisin uunista. Vaikka minusta se oli ihan hyvä aika ottaa se pois :(

Nyt on kamalan tyhjä olo. Kuuntelin Maija Vilkkumaata ja leikkasin tukan. Mua on nöyryytetty ja ylpeys on mennyt aikaa sitten, aattelin siis vetää kaiken uusiksi. Tukkaa myöten. Ei oo enää pitkä tukka. Tekis mieli nähdä Twin Peaksit taas. Ajattelin katsoa Topin ja Tessun ja itkeskellä Aapon kanssa täällä.

Huomenna ois mahdollisuus myös ottaa auto ja ajaa Ouluun. Hukuttautua viskiin. Eniten mie tahtoisin Rovaniemelle. Mut oisin sitten ihan liian lähellä, silti tekemättä mitään. Enkä mie kestäis olla yksin täällä Sallassa. Jotenkin haluis ajatukset vaan pois tästä.

Tiiättekö, kun on semmonen olo, että on vihdoin kamalan onnellinen ja niin jotenkin tyytyväinen kun saa vaan olla toisen lähellä sanomatta mitään. Syödä jäätelöä ja kaikkea. Nauraa ja halata. Eikä mulla ees hävetä kirjottaa näitä tunteita julkiseen blogiin. Ne jotka tätä lukee, lukekoon. Mitäpä sitä enää maskia pitämään, jos se on murentunut jo vähän liikaakin. Jos katsoo vähänkään pidempään mua, näkee kyllä, mikä fiilis mullon.

sillä ilman sinua hukun öihin sekaviin
ja ilman sinua.. no niin
ilman sinua olen puolitiessä helvettiin

Tää kuva on otettu edelliseltä kesältä. Oltiin tulossa Norjan-Ruotsin -reissulta ja oli jo aika nuutunut olo. Naama turvoksissa, aurinkolasipakko... Aurinkolasit, jotka Henna vei joltain pieneltä ruotsalaispojalta. Samanlainen olo on nyt. Niinku ois tosi pitkä reissu takana. Tää kyllä tuntuukin tosi pitkältä. Se, miten oppi tuntemaan toisen niin pienessä ajassa. Muistan vielä ko nähtiin näissä merkeissä ekaa kertaa. Muistan kyllä senkin päivän, kun tavattiin ihan ihan ihan ekaa kertaa. Vähän sama olo oli ehkä kyllä kyllä, vähän sellai khihhihhihphiiii-fiilis.
Emmie tiiä... Mitäpä mie tähän ennää kirjoittaisin. Paska meininki, mutta minkäs teet. Mien ees jaksa miettiä enää niitä asioita, jotka tämän kaiken aiheutti. Että oisko siellä jotain, oisko siellä niitä syitä sittenkin. Oisinko mie sitten ollut jotenkin.. Tai tehnyt, tai sanonut.. Ehkä mie joku päivä tajuan jotain, mitä en vielä tänään tai milloinkaan ole nähnyt. Ehkäpäss.

tää ei oo sattumaa
tää on kohtaloo
tää on kaikki
tässä, nyt